Aikaa on kulunut yllättävästi  sitten viimeisimmän kirjoituksen.

Vihreys on tänäaikana ottanut voiton lumenalta paljastuneesta harmaudesta. Parvekkeeltani on voinut nauttia Leskenlehdistä, Sinivuokoista, Valkovuokoista, Narsisseista, Keltavuokoista, Orava ystävistä, Rusakoista ja upeasta linnunlaulusta (yötä päivää). Lämpimiä päiviä on ollut ja kaikenkaikkiaan on ollut oikein mukavan keväinen ilma.

Eduskuntavaalit käytiin ja kansa on puhunut. Perussuomalaisten iso jytky jysähti ja eduskunnassa on nyt moninkertainen määrä Perussuomalaisia kansanedustajia aikaisempaan verrattuna. Hallitusneuvottelut ovat kuumeisesti käynnissä ja isoimman puolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.) johtaa neuvotteluja. Nyt kun Perussuomalaiset jättäytyivät pois neuvotteluista minusta tuntuu, että Katainen on hikisen tehtävän edessä, jotta turvallinen enemmistö eduskunnassa saavutettaisiin. Ministerisalkkujen jako sitten hieman myöhemmin on myös melko kiintoisaa nähdä.

Urheilussa on tapahtunut jotakin, jota on jo 16 vuotta nodotettu. Suomi on vuonna 2011 jääkiekon maailmanmestari toista kertaa. Jaloselle hieman naureskeltiin, jos ei julkisesti niin salassa, kun hän sanoi käsissään olevan valmentaja-aikansa paras maajoukkue. Joukkue kuitenkin taisteli kertatoisensa jälkeen takaa-ajoasemasta voittoon ja jossakin vaiheessa alkoi ajatus mitalista hiipiä mieleen. Mitali tuli ja vielä kultainen, jota vielä hieman extrasti kiillottaa voitto Ruotsista numeroin 6-1. Onko jääkiekossa enää parempaa, kuin voittaa toistamiseen loppuottelussa rakas naapurimaa Ruotsi. On toki urheilussa muutakin tapahtunut. Tampereen Pyrintö otti mestaruuden koripallossa ja Tamu suljettiin pois jalkapalloliigasta jne.

Oma elämäni on niin tylsäntasaista, että ei mitään erikoista kerrottavaa ole. Ehkä olen huomannut vanhemmuuden tuoman huolen omista lapsista hieman paremmin tai oikeastaan ajattellut asiaa taas kerran hieman enemmän. Täysi-ikäinen poikani lähtee viettämään synttäreitä, vappua, Suomen maailmanmestaruutta ja minä varoittelen kaikista mahdollisista vaaroista. No, ei siinä mitään asioista on hyvä muistuttaa, mutta kun sitten tulee mieleen oma nuoruus ja väistämättä mieleen ne ajatukset, joita heräsi silloin, kun oma äiti ja isä varoitteli minua. Tuntui, että "Hei! En minä mikään lapsi ole. Kyllä minä tiedän!", mutta näin tämä kierto vain menee. Välillä tuntuu, että "viisaat" isälliset neuvoni, eivät oikein mene perille tyttäreni hakiessa jatko-opiskelupaikkaa nyt yhdeksännen luokan loputtua. Toisaalta kuitenkin tuntuu, että omat lapseni kuuntelevat kuitenkin minua enemmän, kuin mitä minä kuuntelin omia vanhempia. Ota tästä nyt selvää kuka varottelee ketä ja kuka oppii ja mitä.

Varmaa kuitenkin on se, että kesä tulee ja ainakin minusta se on hienoa!