Muistelemme usein menneitä aikoja ja huomaamme miten nopeasti vuodet ovat kuluneet. Ikämme yllättää meidät aina ja huomaamme tuhlanneemme kuluneet vuodet kaikkeen turhaan, kuten rahan himoon, vallan tavoitteluun, kunnian ja hyvän aseman tavoitteluun. Olemme kadehtineet toisia ja yrittäneet aina olla parempia. Siinä samalla olemme laiminlyöneet lapsiamme, ystäviämme ja muita ihmisiä, emme ole kunnioittaneet vanhempia. Onko elämämme ollut onnellista?

"Miten huutaa minulle avaruus,                                     

miten kirkuvat tähdet ohimoni läpi,                                 

miten itkevät lapset maailman rannoilla                                

ja merien yllä savuavat sydämet."

Olemme rakastaneet vai olemmeko rakastaneet valintoja tehden? Olemmeko rakkaudessa antaneet toiselle tilaa vai olemmeko täyttäneet itse kaiken sen. Olemmeko vältelleet, epäröineet tai puntaroineet liian pitkään. Sanotaan, että rakkaus kestää kaiken ja tosi rakkaus jaksaa odottaa. Voiko se kestää ja odotta, kun puntaroimme ja teemme valintoja. Rakkaus, voiko rakastaa tehden valintoja? Olemmeko olleet silloin onnellisia ?

"Miten taittavat linnut siipensä,                                      

miten vyöryvät vedet kallioitten alla,                               

miten nousevat metsät tuulten mukana                                  

ja pilvien sateet jähmettyvät kiveksi."

Mutta ajatelkaa, kun viimeinen hetkemme maanpäällä lähestyy ja kuolema valmistautuu ottamaan meidät syleilyynsä. Me katsomme mennyttä elämäämme ja muistelemme. Todennäköisesti silloin huomaamme, että olemme olleet onnellisia vain, kun olemme olleet rakastuneita ja vilpittömästi ilman ehtoja rakastaneet. 

"Elämä katsoi meitä silmin hämmentävin                               

ja puhui meille rakkaudesta."

   - Ja Pihlaja hehkuu syksyisissä väreissä. Se huutaa meille kaikille: "Sinua, sinua rakastan."